Leikkanen leikkaa polttoainekuluja

Pirkkalalainen Maanrakennus Leikkanen Oy tekee monipuolisesti maanrakennus- ja konetöitä Pirkanmaan alueella. Viime vuodet ovat työn puolesta kuluneet pitkälti  Tampereen seudulla.

– Talojen pohjat ja pihatyöt ovat täällä Vuoreksessa hyvin työllistäneet, kertoo Manu Leikkanen. Kolmella omalla kaivukoneella urakoiva yrittäjä on toiminut alalla täysipäiväisesti kymmenen vuotta. Leikkasen kolme kaivukonetta kattavat kokoluokat 8, 25 ja 30 tonnia ja lisäksi on mukana  aliurakoitsijoita tarpeen mukaan. Ennakkoluuloton asenne ja halu oppia uutta on vaikuttanut myös konekaluston ja lisälaitteiden hankintaan. Novatronin 3D, Engconin EC-Oil ja karttojen luku ohjaamossa olevalta tabletilta ovat tärkeät varusteet helpottamaan päivittäistä työskentelyä ja parantamaan työn laatua.

Lue lisää Hankintavinkeistä!

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑